sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Riimi-poika ja tyhjä pentula

Niin lähti viimeinen Ottomaani, Riimi, kotimatkalleen Joensuuhun. Olen nyt luonut Ottomaaneille oman sivun sivuillemme. Osalle porukkaa en ole vielä tehnyt omaa sivua mutta teen ne heti, kun saan tietooni uudet kutsumanimet.


Näin lopuksi tahdon kiittää kaikkia blogini lukijoita mukana elämisestä. Tämä projekti on ollut hyvin antoisa mutta tämä on vasta alkua. Jatkossa Ottomaaneista voitte lukea meidän omilta sivuilta, vaikkakin tämä blogi jää elämään tänne bittiavaruuteen. Ennen blogin "sulkemista" laitan kuitenkin yhden kuvan Mököstä (Amazeme Mesmeric Speed), joka noutaa metalliesinettä. Tiedoksi muillekin pennunomistajille, että Ottomaanit ovat olleet kovin hanakkaita metallin jyrsijöitä. Tokouraa suunnitteleville tämä on luonnollisesti hyvä asia. Tätä halukkuutta olisi kuitenkin hyvä pitää yllä esim. erilaisilla metallisilla esineillä lattialla kuten lusikoilla yms., jos varsinaista metallinoutokapulaa ei talosta löydy.


Rapsutuksia ja pusuja koko porukalle! Rakastan teitä kaikkia! Myös Nämppä-äiti ja isosiskot lähettävät terveisiä.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Ja talo tyhjenee...

On tämä rankkaa, vaikka tietää, etteivät Ottomaanit voisi saada parempia koteja. Täällä kotona ei ole enää kuin Riimi. Eilen matkaan lähtivät Rytmi ja Maestro. Rytmi jää Rytmiksi mutta Maestron, Bluesin ja Biitin nimet selviävät tässä piakkoin. Rytmi laittoi viestiä Tampereelta, että siellä hänellä oli ihan ikioma "super" eli Superin sisko, Theba on päässyt Rytmi-tyttöstä leikittämään.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kirka alias Fido

Kirka alias Fido muutti eilen omaan kotiinsa Jämsään. Juuri ennen vieraiden saapumista olimme tyttäreni kanssa poimimassa pentusia naapurin pihasta. Pennut olivat kiertäneet yläpihan portin kautta naapurin pihaan tutustumaan. Alkavat olla varsinaisia viikareita nämä ketaleet mutta siitä huolimatta luovutushetkellä oli taas tippa pahasti linssissä niin kasvattajatädillä kuin anopilla. Toivottavasti saan pian kuulla Fidon kuulumisia. Tänään matkaan lähtevätkin Maestro ja Rytmi.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Niisk ja nyyh

Enää kaksi päivää ja ensimmäinen vaavi lähtee omaan kotiinsa. Ensimmäisenä lähtijänä on Kirka. Muut seuraavat tasaiseen tahtiin perässä. Riimi ilahduttaakin meitä iloisella seurallaan sunnuntaihin saakka. Sain eilen "noottia" siitä, etten ollut mitään maininnut eläinlääkärissä käynnistämme. Pahoittelen. Pääsi siinä kaikessa tohinassa unohtumaan. Tiedoksi siis kaikille, että näkimet ovat kunnossa, eikä sieltä mitään muutakaan yllättävää löytynyt. Jokainen pennunottaja saa itselleen todistuksen eläinlääkärin tarkastuksesta. Tänään vielä yksi satsi matokuuria, niin sitten on taas koko porukka madotettu kolmatta kertaa. Olen nyt pitänyt pennuilla pantaa päivisin. Vielähän tuo tuntuu raasuja kutittavan mutta eiköhän nuo kohta siihen ala tottua. Muuten meno ja meininki sen ku vaan kiihtyy pentulassa. Nämä pennut tykkäävät kasvattajan onneksi lattialistojen sijasta repiä pissapapereita. Täystuho-silppurit.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Rakennekuvat

Noh niin... Vihdoinkin sain ladattua nämä rakennekuvat tänne blogiin. Arvon rouvat ja herrat, saanen esitellä:"Ottomaanit!"

Amazeme Matrix Queen "Rytmi"


Amazeme Millennium Story "Riimi"


Amazeme Mesmeric Speed "Maestro"


Amazeme Master Of Shadows "Kirka"


Amazeme Midsummer Blues "Blues"


Amazeme Maximum Beat "Biitti"

50. vrk - viimeinen viikko

Anteeksi tämä pitkän pitkä hiljaisuus. Viikonloppu oli sen verran toiminnallinen, etten ehtinyt paljoakaan tätä blogia päivittämään. Olen nyt saanut pennuista Mikon ottamat kuvat. Yritän lisätä niitä tänne blogiin huomiseen iltaan mennessä.

Porukka alkaa olla jo varsin vilkasta, ja reviiriäkin laajennetaan valtavasti. Jouduin lisäilemään aitaa pihalle, jottei pennut juokse naapurin pihalle. Edelleen meillä nukutaan sinne aamukuuteen. Pennut syövät tällä hetkellä neljä kertaa päivässä 5 desiä kerrallaan eli nappulaa menee yhteensä 20 desiä päivässä. Nämppä ei ole vielä vierottanut Ottomaanejaan, minkä vuoksi olen joutunut vähentämään äippäkoiran ruokaa. Toivottavasti maidontulo alkaa pikku hiljaa hiipua nyt, kun viimeistä viikkoa jo viedään.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

47. vrk - Kuvauspäivä

Myös tänään pennuilla on riittänyt ohjelmaa mutta eipähän tuo näytä tahtia hidastavan: riehuvat edelleen selkäni takana pentulassa. Mikko Marttinen kuvasi tänään pentuja (ja myös aikuisiakin lenkillä) niin pihalla kuin sisällä. Saimme kaikista kavereista otettua profiilikuvat. Joistakin ei ihan niin helpolla kuin toisista. Osalla porukkaa oli selkeästi unien aika, eikä seisomisesta tahtonut tulla mitään. Onneksi onnistuimme kuitenkin nappaamaan jokaisesta vähintääkin hyvän edustuskuvan. Laitan ne sitten vielä erikseen tänne sekä tietysti pentueen omalle sivulle, kunhan olen saanut jokaisen nimen tietooni. Nyt kuitenkin saatte "tyytyä" näihin upeisiin pihakuviin... tai siis osaan niistä. Suurin osa on vielä läpikäymättä. Kiitos Mikolle kuvaussessiosta! Hauskaa oli, vaikka hiki virtasi. ;)


Rytmi (ja Riimi) valmiina, paikoillaan, hep!

Rytmi:"En se minä ollut..."

Riimi:"Kuka sitten?"

Voi tätä poikien (Maestro ja Blues) riemua!

Maestro suunnittelee kameramiehen taklausta

Kirka huilailemassa

... ja pian taas menossa

... limboamaan.

Blues tuimana

tai no joo... :)

Tuutteko te sieltä?, kyselee Blues

Minä ainakin lähden nyt tuonne.

Biitti - komia poika

Biitti nuuskuttelee ilmaa

Biitti kyttäyksessä