Synnytys

sunnuntaina 6. helmikuuta 2011


Pentula kiittää ja kumartaa

Kiitos kaikille onnitteluista! On kiva lukea teidän kommentteja. Tuntuu kivalta, että näinkin moni seuraa blogiamme. Pentulassa ei kuulu muu kuin pesukoneen hurina. Pennut ovat tyytyväisiä ja mamma onnellisena hoitelee pienokaisiaan. Juoma ja ruoka pitää tarjoilla rouvalle pentulaatikkoon mutta kyllähän sitä pitää toista helliä armottoman uurastuksen jälkeen. Kasvattajatäti käy vielä sen verran ylikierroksilla, ettei ole malttanut nokosia ottaa, vaikkakin viime yö meni lähes tulkoon kokonaan valvoessa. Kyllä me ensi yönä otamme tämän univelan takaisin. Huomenna olemmekin uudestaan iskussa. Näin tämän päivän lopuksi haluan kiittää serkkuani Leilaa sekä tytärtäni Miljaa avusta. Olitte suurenmoisia! Kiitos myös Sarille puhelinpäivystyksestä hetkenä, jolloin usko meinasi mennä. Kiitän myös miestäni kärsivällisyydestä ja siitä, että hän lähti mukisematta minua ja Nämppää kuskaamaan päivystävälle, vaikka emme pitkälle ehtineetkään. Kuoppainen kyyti lienee teki tehtävänsä :)

sunnuntaina 6. helmikuuta 2011


Tässäpä vielä upean päivän päätteeksi yhteiskuva Ottomaaneista mammansa kanssa. Nimensä veroista kansaa. Huomenna otamme yksittäiskuvia pojista ja prinsessasta.



sunnuntaina 6. helmikuuta 2011


5. ja 6. pentu

Lähdimme jo hätäpäissämme ajelemaan päivystävälle, kun viidennen pennun tassu pilkki tunnin verran ulos ja sisään. Viides pentu, Kirka, syntyi auton takaboksiin klo 12:30. Kirka on hyvin tumma poika. Niskassa on pieni täplä. Painoa pojalla on 429 g. Kirkan pikkuveli, Riimi, syntyi myös samaiseen paikkaan kymmenen minuuttia myöhemmin. Riimi painoi 310 g. Riimillä on koko kauluri. Nyt näyttäisi meno täällä rauhoittuvan.

sunnuntaina 6. helmikuuta 2011


4. pentu

Neljäs pentu syntyi heti Biitin jälkeen eli klo 9:55. Tämäkin pentu on poika ja sai työnimekseen "Blues". Blues syntyi jalat edellä ja hänen painonsa oli 393 g. Bluesilla on vasemmalla puolella kaulassa leveä kauluri ja ohut, lyhyt piirto päässä. Bluesin ja Biitin erottaa hännänpäästä. Biitillä on todella pitkä valkea hännänpää.

sunnuntaina 6. helmikuuta 2011


3. pentu

Kolmas pentu syntyi pian Maestron jälkeen klo 9:29. Tämä herra painoi hurjat 376 grammaa ja on todella reippaan oloinen kaveri. Nimekseen poika sai Biitti. Biitillä on kaulassa vasemmalla puolella hyvin ohut viiva, joka jatkuu niskassa äitinsä kaltaisena läikkänä. Biitillä on päässä lyhyt, leveä piirto.

sunnuntaina 6. helmikuuta 2011


2. pentu

Toinen pentu syntyi jalat edellä klo 9:07. Painoa pojalla on 334 g. Työnimekseen hän sai Maestro. Maestro on oikein terhakka pojan alku. Imee hienosti. Maestrolla on oikealla puolella leveä kauluri ja päässä ohut piirto.

sunnuntaina 6. helmikuuta 2011


1. pentu

Ensimmäinen pentu syntyi pää edellä kalvoissaan pitkän odotuksen jälkeen klo 7:23. Painoa tytöllä on 335 g. Tyttö sai työnimekseen Rytmi. Rytmillä on läpipäänpiirto sekä oikeanpuoleinen kauluri. Rytmi hakeutui hyvin maitobaariin ensimmäisille hörpyille.

lauantaina 5. helmikuuta 2011


62. vrk - Ei uutta taivaan alla

Väärä hälytys tai ainakin melkein. Täällä homma etenee tuttuun ja turvalliseen tapaan. Olemme käyneet ulkona tasaiseen tahtiin. Kovastihan tuo mamma jaksaa vielä jolkutella. Hurja menijä. Pedin märkä kohta lienee sittenkin ihan vaan pissiä, kun ei ole tässä tahti kiristynyt. Pentujen liikkeet tuntuvat hurjan selvästi. Tuntuu olevan varsinaiset zembalot pystyssä.

lauantaina 5. helmikuuta 2011


62. vrk - Homma näyttäisi etenevän

Kävimme juuri kävelemässä koko konkkaronkan kanssa. Lenkin jälkeen Nämppä hakeutui suoraan pentulaatikkoon. On nyt petaillut aika raivokkaasti ja läähättelee. Huomasin pentulaatikon alusessa ison märän läntin, joka ei haissut minun mielestä pissalle. Olisiko vedet jo tulleet? Homma näyttäisi etenevän aikaisempia synnytyksiä nopeammin.