lauantai 5. maaliskuuta 2011

27. vrk

Tällä viikolla olemme saaneet ottaa vieraita vastaan joka päivä keskiviikosta lähtien. Tänään jopa kolme eri porukkaa on käynyt/tulee kylään. Toissailtana päästin pennut ensimmäistä kertaa kuistille. Kaikki pennut olivat kovasti riemuissaan ulkoilmasta. Myös eilen illasta pennut pääsivät kuistille. Blues ja Kirka menivät aidan alta ja kupsahtivat alas. Kirka kaksi kertaa, Blues ainakin neljä kertaa. Porukka tuntuu nyt melko tasaiselta myös luonteidensa puolesta. Kirka vaikuttaa hyvin itsevarmalta ja tasaiselta kaverilta, joka rohkeasti tutustuu uusiin paikkoihin. Blues on Kirkaa hieman vilkkaampi ja varsin reipas tapaus myös hän. Maestro vaikuttaa hyvin nallemaiselta - rauhallinen ja tasainen kaveri. Biitti on jotain Bluesin ja Maestron väliltä. Rytmi menee nyt poikien mukana. Rytmi on näistä ehdottomasti kovin repimään - ainakin tällä hetkellä. Tänään olimme jo ihan kunnolla ulkosalla pariin otteeseen. Kovin mielellään pennut tekevät isommat tarpeensa pihalle. Nappasin muutaman kuvan päiväseltä. Huomenna yritän ottaa hieman parempia kuvia. Rakennekuvia joudutte vielä odottamaan. Näillä näkymillä ne tulee ottamaan minua huomattavasti taitavampi kuvaaja sitten parin viikon päästä. Ensi viikolla meillä onkin "nimenantotilaisuus" eli sirutus.

Ottomaanit 27. vrk


Kuvassa Riimi ja Biitti


Rytmi ja Kirka


Maestro valppaana


Söpöläinen Blues

2 kommenttia:

  1. Kuutti-Bluesin voisi omasta puolestani laittaa pieneen postipakettiin ja lähettää tänne Heinolaan! Poika vaan pistää pään sekaisin ja aiheuttaa ylimääräistä hermoilua kun pentukuume yrittää ylittää kohtuuden rajat. (;

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marjo että sain käydä visiitillä pentupalleroita paijaamassa perjantaina. Kyllä ne oli tarmokkaita ja ihania ja isoja jo, haiku tuli. Tahtoo yhden mutta kun en voi :((( terveisin Arja ja Otto ja Soolo

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.